KEVÄT

Puissa juopottelee haltia paksu
punasuukkoja kuuselle paiskaa, lepät, lehmukset nai,
humalassa villi on haltia joka puussa,
joka puussa haltiat mahloja juo,
viini vihreä pärskyy ja lehtiä muovaa

(Voikukkapyhimykset, 1947)


Haltiat, voikukat, hevoset, ukot ja akat elävät toistensa vertaisina panteistisessa runomaisemassa, Härjänojan kylässä, joka oli Helvi Hämäläisen innoittaja vuosikymmenten ajan. Kuu - elämän ja taiteen maaginen lähde - seuraa ensimmäisistä runoista viimeisiin. Primitiiviset, maanläheiset kielikuvat kasvavat surrealistisiin mittoihin, absurdiksi iloitteluksi, jota johtaa manaava toisto ja haltioitunut rytmi. Mutta runomaisemalla on myös traagisen punaisen ja mustan hehkuvat värit.

Helvi Hämäläisen (1907-1998) varhaisimmat runot ilmestyivät Nuoret runoilijat -antologiassa vuonna 1936. Laajan proosatuotantonsa rinnalla hän ehti julkaista kymmenen runokokoelmaa ja kolme runonäytelmää. Vuoden 1987 Valittuihin runoihin kirjailija poimi runoja vuosilta 1936-1967. Käsillä olevaan, laajennettuun painokseen on liitetty myös Finlandia-palkittu teos Sukupolveni unta (1987), yksi sodan kokeneen ikäluokan vaikuttavimmista puheenvuoroista.