Vanhaan huonoon aikaan
suomalaiset selvisivät sisulla, kurilla ja kekseliäisyydellä.

Kai Linnilä kertoo Kotirintaman kasvot -teoksessaan tarkasti ja ytimekkäästi, miten ihmeessä Suomi selvisi äärimmäisten koettelemusten vuosista 1939–44.

Sotatila koetteli kotirintamaa viiden vuoden ajan, puute paljon pidempään. Pula synnytti innovaatioita ja herätti henkiin unohdettuja keksintöjä: markkinoille tulivat puusta ja paperista valmistetut kengät; moottoria pyöritettiin puukaasulla; ruoka haudutettiin heinälaatikossa. Kaikki jäte kerättiin raaka-aineeksi – hiuskin poimittiin parturin lattialta. Aseteollisuutta varten koottiin pullonkorkit ja kaikki metalliromu. Kevättalvella 1942 ehdotettiin jopa Aleksanteri II:n patsaan sulattamista.

Ankara ryhmäkuri oli välttämätön. Kansanhuoltoministeriöllä oli valtaa enemmän kuin millään muulla laitoksella Suomessa koskaan. Säännöstelytalous vaati tiukan valvontakoneiston. Kansanhuollon tarkastajalla oli oikeus tehdä jopa kotitarkastuksia: nahkakengistä haaveilevan oli varauduttava siihen, että kotiin voitiin tulla tarkistamaan, monetko kengät jo omistaa.

Kirjassa on yli 200 kuvaa. Niissä näkyvät kotirintaman monet kasvot: suru ja epätoivo, ilo ja toivo.