Sadattuhannet suomalaiset joutuivat pakenemaan sotaa vuosina 1939—44, monet kahdesti. On mahdotonta kuvitella hätää ja surua, jota evakkotaipaleella tunnettiin.

Kirjailija Laila Hirvisaari kertoo kirjassa lähdöstään kuusivuotiaana sotaorpona evakkoon. Hänen tarinansa muistuttaa, kuinka laaja oli evakkokokemusten kirjo: pelkoa, turvaa, halveksuntaa, myötätuntoa, toivoa, epätoivoa.

Raskaiden rauhantekojen jälkeen noin 404 000 karjalaista asutettiin sotien koettelemaan ja köyhdyttämään maahan, josta oli lohkaistu noin kymmenosa.

Historiantutkija, ft Keijo K. Kulha selvittää kattavasti, kuinka väestönsiirrot ja valtava asutustyö toteutettiin ja miten lähes mahdottomalta tuntuneessa tehtävässä onnistuttiin.

Suomi menetti Karjalan mutta ei karjalaisuutta
Teos muistuttaa, kuinka ratkaisevaa oli karjalaisten oma-aloitteisuus ja aktiivisuus.

Karjalan Liitto, joka perustettiin vuonna 1940 siirtoväen edunvalvontajärjestöksi, on kehittynyt suureksi kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi.

Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen kertoo teoksessa järjestön merkityksestä sekä monipuolisesta toiminnasta. Karjalaisuus ei sotien jälkeen kuihtunut, vaan on mittaamattomasti rikastuttanut suomalaista kulttuuria.

Tietokirjailijat Sari Savikko ja Hanna Pukkila-Toivonen esittelevät kirjassa kaikki Karjalan kunnat, jotka jatkosodan rauhanteon jälkeen jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle kokonaan tai niin suurelta osin, että ne lakkautettiin.

Rajan taakse jäi kymmeniä virkeitä pitäjiä, kaksi kehittyvää kauppalaa sekä kolme kaupunkia, joilla oli rikas historia ja lupaava tulevaisuus.

Paljon kärsineet ja uhranneet karjalaiset eivät vaipuneet katkeruuteen eivätkä toimettomuuteen, vaan olivat eturintamassa rakentamassa sotien jälkeistä Suomea.